Kuinka tuomareita jymäytetään, tuomarit junailevat vääriä tuomioita ja miksi asiaan ei puututa

Vaikka oikeudessa puitava juttu näyttää juridisesti selvältä ja sitä ajetaan hyvin, voi jutun hävitä. Oikeudenkäynti on tällöin mahdollisesti ollut epärehti. Useimmiten vilpillisiä keinoja riitajutussa käyttää toinen jutun osapuolista tai tämän asianajaja. Mutta myös tuomari ja syyttäjä voivat syyllistyä vääriksi tietämiensä keinojen käyttöön.

Jos epärehelliset, laittomat keinot ovat johtaneet väärään lainvoimaiseen tuomioon, on tilanne hävinneen osapuolen kannalta käytännössä toivoton. Korkein oikeus laiminlyö lähes aina epärehdissä oikeudenkäynnissä tapahtuneen vääryyden korjaamisen, kun sen lain perusteella tulisi niin tehdä. Epärehdillä tavalla saavutettu tuomio jää lainvoimaiseksi, ja epärehtiin toimintaan syyllistyneet välttyvät lain määräämiltä seuraamuksilta.

Korkeimman oikeuden osuus asiassa saattaa hämmästyttää, mutta siitä on vakuuttavaa tilastollista ja tapauskohtaista näyttöä. Korkeimman oikeuden sivustaseuraajan rooli on keskeinen tekijä vilpillisten keinojen ongelmassa. Koska asianajajat, syyttäjät ja tuomarit tietävät, että korkein oikeus on haluton puuttumaan laittomien keinojen käyttöön, osa heistä on ryhtynyt itse käyttämään niitä oikeudenkäynnin suotuisan lopputuloksen varmistamiseksi.

Pahimmillaan seurauksena on kafkatuomio. Kafkatuomio on lainvoimainen mutta väärä tuomio, joka on tullut oikeudenkäynnistä, jossa vähintään viimeisessä oikeusasteessa, usein useammassa, tuomioon on päädytty tahallisesti lakia rikkomalla ilman, että tuomio olisi myöhemmin korjattu korkeimmassa oikeudessa, kuten olisi pitänyt.

Korkeimman oikeuden osuutta selvitetään jatkossa yksityiskohtaisesti. Sitä ennen käydään läpi, miten kontrollin puute tärvelee oikeudenkäyntejä alemmissa oikeusasteissa. Osa oikeudenkäynneistä on jo irvokkaan epäoikeudenmukaisia lainvastaisten keinojen käytön vuoksi kuten esitettävässä esimerkkitapauksessa. Yleisemmin ongelmana on epärehtien keinojen laajalle levinnyt käyttö, olkoot keinot sitten laittomia tai ei.

Mitä tarkoitetaan epärehdeillä keinoilla

Melkein aina kyse on harhauttamisesta väärän informaation avulla.

Syytetyn ei tarvitse oikeudessa kertoa totuutta. Tämä ei kuitenkaan tavallisesti aiheuta ylitsepääsemätöntä haittaa oikeudenkäynnille. Tuomari osaa tällaisissa tilanteissa odottaakin saavansa harhaanjohtavaa tietoa.

Ongelmallisia oikeudenkäynnin kannalta ovat ne tilanteet, joissa tuomari odottaa ja luottaa saavansa oikeaa tietoa, mutta ei sitä saakaan. Luottamus voidaan pettää esimerkiksi turvautumalla väärään valaan. Valehtelu oikeudessa onkin hyvästä syystä laissa sanktioitu.

Mutta tuomari voidaan myös hienovaraisin keinoin johdatella käsittämään väärin jokin olennainen tosiseikka tavalla, joka rikkoo oikeudenkäynnin kirjoittamattomia pelisääntöjä mutta ei lakia. Näitä harhauttamiseen pyrkiviä tekoja, olkoon ne sitten laittomia tai ei, nimitetään tässä kirjoituksessa epärehdeiksi tai vilpillisiksi.

Epärehtien keinojen käytöstä puhutaan myös niissä vakavissa tapauksissa, joissa tuomarit vilpillisessä tarkoituksessa itse vaikuttavat oikeudenkäynnin kulkuun tai tuomioon.

Vilpillisten keinojen asema oikeudenkäynneissä

Suurin osa oikeudenkäynneistä on onneksi rehtejä tai ainakin riittävän rehtejä. Tuomarit hoitavat työnsä rehellisesti ja ammattitaitoisesti, eivätkä epärehdit keinot, jos niitä käytetään, enimmäkseen pääse vaikuttamaan oikeudenkäynnin tulokseen. Tosin epärehtien keinojen käytön palkitsevuus kallistaa koko ajan vaakakuppia toiseen suuntaan.

Kuinka epärehdit keinot toimivat käytännössä, on helpointa ymmärtää hyvän esimerkin avulla. Seuraavan oikeudenkäynnin pääkäsittely rajoittui sekä käräjä- että hovioikeudessa yhteen istuntopäivään. Siitä huolimatta epärehtien keinojen määrä nousi huomattavan suureksi.

Esimerkki näyttää myös kuinka turvallista epärehtien ja suoranaisesti laittomien keinojen käyttäminen todellisuudessa on, kunhan se vain tapahtuu koordinoidusti. Erityisen valaisevaksi esimerkkitapauksen tekeekin, että se osoittaa konkreettisen kohdan jutun myöhemmästä käsittelystä, jossa korkein oikeus luisti velvollisuudestaan puuttua kyseisessä oikeudenkäynnissä käytettyihin laittomuuksiin ja vilppiin.

Valehtelu oikeudessa ja muita vilpillisiä keinoja

Väärennys. Todisteen väärentäminen toimii hyvin siksi, että väärennyksen käyttöä ei useinkaan osata edes epäillä. Esimerkkitapauksessa kirjallisena todisteena oli väärä asiakirja.

Väärä vala. Väärä vala eli perätön lausuma tuomioistuimessa on vaikeasti osoitettavissa oleva rikos. Lisäksi perätöntä lausumaa voi peitellä. Esimerkkitapauksessa usean todistajan voi epäillä syyllistyneen väärään valaan.

Asiakirjan tahallinen väärinlukeminen. Oikeuden istunnossa todistaja voi ilmoittaa lukevansa pätkän todisteena olevasta asiakirjasta, mutta todellisuudessa lukea papereista jotain asiakirjasta poikkeavaa. Luetun tekstin ja todisteen välinen ero jää useimmiten huomaamatta. Esimerkin tapauksessa todistajan lisäksi myös asianajaja loppupuheenvuorossaan teki näin.

Asianajajan harhautus. Taitava asianajaja pystyy harhauttamaan tuomaria syyllistymättä suoranaiseen valehteluun johdattelemalla tämän ymmärtämään väärin jonkin oikeudenkäynnin kannalta tärkeän asian.

Esimerkkitapauksessa asianajajan voi epäillä harhauttaneen tuomaria tällä tavalla. Asianajaja kirjoitti oikeuteen menevän kirjelmänsä niin, ettei tuomareille selvinnyt millä perusteella kirjelmässä väitettiin vastapuolen rikkoneen lakia. Tämä johdatti tuomarit kahdessa tuomioistuimessa perustamaan tuomion teolle, jota asianosaiset eivät olleet väittäneet tehdyksi ja jonka puolesta ei ollut esitetty todisteita.

Harhauttaminen toimii niin hyvin, koska tuomarit joutuvat tulostavoitteiden puristuksissa tekemään työtä kiireessä. Tässä tapauksessa vastauskirjelmää kirjoittavalla asianajajalla oli lisäksi tiedossa, että juttua käräjäoikeudessa hoiti tuomari, jonka on sanottu laiminlyövän juttujen valmistelua. Juttuunsa huonosti valmistautunut tuomari altistuu omille virheille ja suo muille tilaisuuden vilpillisten keinojen käyttöön. Esimerkin tapauksessa käräjäoikeuden tuomarille sattui tällainen tuplavahinko.

Tahallinen väärä tuomio

Tuomareiden omavaltaisuus kulkee käsi kädessä heidän tuomioihinsa kohdistuvan kontrollin vähäisyyden kanssa.

Käräjäoikeuden tuomiosta voi valittaa hovioikeuteen, joka tarkistaa käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden. Hovioikeuden tuomioista ei tällaista liki automaattista valitustietä ole olemassa, ja vain muutama prosentti hovioikeuden tuomioista päätyy vastaavan oikeellisuustarkastuksen kohteeksi korkeimmassa oikeudessa.

Hovioikeuden tuomareilla on siis paljon valtaa, eikä kaikkien pää kestä tätä ilman ylisuuria käsityksiä omasta itsestä ja siitä seuraavasta omavaltaisuudesta.

Pahimmillaan omavaltaisuus ilmenee tahallisen väärän tuomion antamisena. Tässä tapauksessa tuomio perustellaan valeperusteluilla, perusteluilla joihin tuomarit eivät itsekään usko.

Tyypillistä on jättää olennaisia asioita ilman perustelua tai perustella niitä hyvin ylimalkaisesti. Tällaisiin perusteluihin on vaikea tarttua. Näin valeperustelujen käyttöä ei tavallisessa tapauksessa voi näyttää toteen, mikä luonnollisesti on valeperusteluja käyttävien tuomareiden tarkoituskin.

Esimerkkioikeudenkäynnissä hovioikeuden kolme tuomaria kuitenkin jäävät kiinni nolosta valheesta. Asianajajan harhautuksesta kerrottaessa kävi ilmi, että tuomarit olivat erehtyneet siitä, mihin konkreettiseen tekoon asiassa oli vedottu (eli kerrottu oikeudelle, mikä vastapuolen konkreettinen teko oli rikkonut lakia ja siten ollut perustana omille oikeudessa esitetyille vaatimuksille). Näin tuomarit ottivat erehdyksensä mukaisen teon tuomionsa lähtökohdaksi ja perusteluissa sitten esittivät syyn, miksi teko oli tehty.

Ongelma on vain siinä, ettei kumpikaan osapuoli ollut väittänyt sellaista tekoa tehdyksi, ettei teon tekemisen puolesta ollut esitetty mitään todisteita ja ettei tuomareilla itsellään ollut tietoa teon tekemisestä.

Tuomio varmistuu tahallisen vääräksi kun se analysoidaan yksityiskohtaisesti: Siinä on lukuisa joukko asiavirheitä, joita on vaikea selittää erehdyksestä johtuviksi. Myös suhteellisen vaikeasti havaittavia virhepäätelmiä on käytetty työkalunomaisesti. Lisäksi tuomiossa on sovellettu väärin lakia tavalla, jota tuomarit tuskin itsekään pitävät oikeana. Tuomion analyysi on pyritty esittämään niin, että se auttaisi väärän tuomion saanutta selvittämään, onko hänen tapauksessaan väärä tuomio annettu tahallaan.

Sen arvioimiseen, onko väärä tuomio annettu tarkoituksellisesti, kuuluu myös mahdollisen motiivin pohdinta. Jos luonnollinen motiivi on olemassa, se tukee mahdollista tuomion tahallisuudesta kertovaa analyysiä. Esimerkkitapauksessa tuomarien halu auttaa omaa työtoveria, joka oli yksi jutun voittaneen yhtiön osakkaista, käy luonnollisesta motiivista.

Väärän tuomion antaminen tahallisesti on vakava rikos, josta tulisi seurata ankara rangaistus. Käytännössä tuomareita vastaan ei kuitenkaan tällaisissa asioissa edes nosteta syytettä. Vastuunkantajia ei tässä asiassa tahdo oikeuslaitoksesta löytyä.
LISÄTIETOA ...

Jos lukija tietää tapauksen, jossa oikeudenkäynnissä on annettu tarkoituksella väärä tuomio, hän voi ottaa vastuun asiasta ja tehdä ilmoituksen tapauksesta.

Korkeimman oikeuden ongelmat

Oikeudenkäynnissä käytetyn vilpin pystyy tyypillisesti osoittamaan vasta jonkin ajan kuluttua oikeudenkäynnin päättymisestä, jolloin annettu tuomio voi olla jo lainvoimainen. Tällöin ylimääräinen muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa on ainoa mahdollisuus vääryyden korjaamiseksi.

Useimmiten mahdollisista ylimääräisistä muutoksenhakukeinoista kyseeseen tulee tuomion purkaminen. Kokemus kuitenkin osoittaa, että oikeudenkäyntirikoksen uhrin ei kannata odottaa paljoa tuomionpurkua (kuten ei muutakaan ylimääräistä muutoksenhakua) koskevan asian käsittelyltä.

Tilastojen mukaan korkein oikeus hyväksyy vain pari prosenttia yksityisten hakijoiden purkuhakemuksista, kun asianosainen on yksin hakijana. Kun asianosaisia on hakemuksessa useita, nousee hyväksymisprosentti noin 70:een. Viranomaisten tekemien purkuhakemusten hyväksymisprosentti on sitä vastoin 90 % luokkaa.

Parin prosentin luokkaa oleva hyväksymisprosentti on tavattoman alhainen suhteessa kahteen korkeampaan hyväksymisprosenttiin, mutta pelkät prosenttiluvut eivät kerro syytä tähän. Todellinen ongelma tulee näkyviin, kun tilastojen prosenttiluvuista lasketaan hyväksyttyjen hakemusten absoluuttiset kappalemäärät.

Yksin liikkeellä olevien yksityisten hakijoiden hyväksyttyjen purkuhakemusten lukumäärä on murto-osa siitä, mitä sen yksinkertaisen tilastollisen tarkastelun mukaan pitäisi olla. Tarkastelun selkeä johtopäätös on, että korkein oikeus hylkää virheellisesti suuren määrän kyseisen ryhmän purkuhakemuksia.

Samansuuntaiseen johtopäätökseen tullaan, kun hakemuksia käydään läpi tapauskohtaisesti. Valaisevaksi esimerkiksi voidaan ottaa jo aiemmin puituun oikeudenkäyntiin liittyvä purkuasian käsittely. Siinä lähtökohta oli tapauskohtaiselle analyysille suotuisa hovioikeuden tuomion laintulkinnan perustuessa kahteen klassiseen päättelyvirheeseen.

Kyse oli selvästi väärästä laintulkinnasta, ja korkeimman oikeuden olisi tullut purkaa tuomio, mitä se ei kuitenkin tehnyt oikein tehdystä hakemuksesta huolimatta. Näin purkuhakemuksen käsittelyn analysoinnissa voidaan lähteä ajatuksesta, että korkeimman oikeuden ratkaisu on ollut yksikäsitteisesti väärä. Tämä vapauttaa etsimään syytä väärään ratkaisuun nimenomaan hakemuksen käsittelystä.

Tätä kautta syy väärään päätökseen selviää. Korkeimman oikeuden ratkaisussa tehdyt selvät virheet yhdessä esittelykansiossa olevien virheiden kanssa osoittavat, että purkuhakemus on jäänyt suureksi osaksi lukematta. Lukematta jättäminen takaa hakemuksen hylkäämisen. Kyse on ollut vallan väärinkäytöstä.

Haluttomuudesta johtuva huono perehtyminen purkuasiaan näyttää olevan merkittävä syy lukuisiin virheellisesti tehtyihin hylkääviin päätöksiin. Asiaan liittyy selvää tahallisuutta.

Tuomionpurkuasiat ovat usein juridisesti yksinkertaisia. Lain säännökset jättävät näissä tapauksissa vain vähän tulkinnan varaa purkuasian ratkaisemiseen. Useimmiten purkuhakemuksen laatinut asianajaja kykenee itse luotettavasti arvioimaan, mikä jutussa olisi lainmukainen ratkaisu. Kun kyse on yksityisen, yksittäisen hakijan hakemuksesta, yleinen havainto ja ihmetyksen aihe asianajajien keskuudessa on, ettei mikään tunnu riittävän tuomionpurkuun. Korkeimman oikeuden haluttomuus perehtyä käsiteltävinä oleviin purkuasioihin selittää hyvin asianajajien kokemukset.

Hakemuksiin liittyvät ongelmat eivät koske vain purkuhakemuksia. Korkein oikeus jättää ottamatta käsittelyyn myös sellaisia valituslupahakemuksia, joiden kuuluisi valituslupa saada. Asiasta on jälleen sekä tilastollista että tapauskohtaista näyttöä. Vuosittain vain noin viisi prosenttia runsaasta kahdesta tuhannesta hakemuksesta saa valitusluvan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomen valtiolle langettamien tuomioiden pohjalta tehdyn suuntaa-antavan laskelman perusteella korkein oikeus näyttäisi hylkäävän suurimman osan valituslupaan oikeuttavista hakemuksista.

Purku- ja valituslupahakemusten tilanteet ovat pitkälti samanlaiset. Kaksi tärkeintä muutoksenhakukanavaa on pahoin tukossa. Käytännöllisesti katsoen oikeusjärjestelmässämme ei tällä hetkellä ole toimivaa lainvoimaisen väärän tuomion korjausmekanismia.

Valituslupa- ja purkuhakemusten käsittelyn ongelmien samanlaisuus ei ole yllätys, koska samat henkilöt käsittelevät kumpiakin hakemuksia.

Kummankin hakemustyypin kohdalla voi usein nähdä, että korkeimmassa oikeudessa tehdään päätöksiä asiaselostusten pohjalta, joissa käsiteltävän jutun juridiikka on pahasti väärin. Syy ei ole ammattitaidossa, vaan jälleen kerran siinä, että asiaan ei ole perehdytty.

Myös hakemusten läpimenoon vaikuttavat seikat ovat samanlaisia.

Ensimmäinen hakemusten läpimenoa koskeva sääntö on, että korkein oikeus ei hevin ota käsiteltäväkseen suuritöistä valitus- tai purkuasiaa. Niinpä perätöntä lausumaa koskevat purkuasiat ovat aliedustettuina käsittelyyn otettujen asioiden joukossa, koska perättömän lausuman toteen näyttäminen on käytännön kokemuksen perusteella vaikeaa ja työlästä.

Samaan suuritöisten tapausten kategoriaan perättömän lausuman kanssa putoavat myös useat muut oikeudenkäynneissä käytetyt epärehdit keinot. Myöskään sotkuisuutensa takia hankalia juttuja ei kelpuuteta jatkoon, vaikka sotkun aiheuttaja olisi joku muu kuin muutoksenhakija. Viimeksi mainituilla seikoilla on merkitystä kafkatuomioiden synnyssä.

Toinen sääntö on, että korkein oikeus tutkii hakemuksen tavallista huolellisemmin, kun sen kannalta merkittävä henkilöjoukko seuraa asiaa. Lukija varmaankin muistaa yhden jos toisenkin tiedotusvälineissä esillä olleen oikeudenkäynnin, jossa joku julkisuuden henkilö on ollut osallisena. Tällaisissa ja muissa julkisuutta saaneissa jutuissa valitusluvan saamisen todennäköisyys on jo eri suuruusluokassa, vaikka ei ole olemassa juridista perustetta, miksi hyväksymisprosentti olisi keskimääräistä viittä prosenttia suurempi.

Kunnollisen käsittelyn todennäköisesti saavat myös jutut, joihin kohdistuu laajaa ammatillista kiinnostusta tai joissa hakijana on oikeuslaitoksen omaa väkeä kuten esimerkiksi syyttäjä. Pahnan pohjimmaisina ovat yksin liikkeellä olevat tavalliset pulliaiset, joiden hakemukset jäävät ilman asiallista käsittelyä. Tämä on mahdollista, koska asiaan ei juuri liity paljastumisen vaaraa.

Jos tavallinen kansalainen väittää kokeneensa korkeimmassa oikeudessa oikeusmurhan, häntä ei uskota, vaikka hänellä olisi esittää todisteet asiasta. Ilmiö on sama kuin vaikkapa pedofiilipappien ja heidän uhriensa kanssa.

Oikeusmurhat ja kafkatuomiot

Noin neljäsosa tuomionpurun hakijoista tekee uuden hakemuksen edellisen hakemuksen tultua hylätyksi. Tämä on koettu korkeimmassa oikeudessa ongelmaksi. Turhiksi katsottuja, vailla menestymisen mahdollisuuksia olevia hakemuksia on yritetty karsia poikkeuksellisella tavalla asettamalla avustajapakko niiden tekemiselle. Maallikon itse laatiman hakemuksen korkein oikeus hylkää suoralta kädeltä.

Hakemisen kustannukset ovat nousseet, mutta avustajapakkoa koskevan lain voimaantulolla ei ole ollut merkittävää vaikutusta hakemusten määrään. On ilmeistä, että hakijoiden vaikuttimet on ymmärretty väärin ja heidän lannistumattomuuttaan aliarvioitu.

Monen purkuhakemuksen kokemuksen omaavien hakijoiden kohdalla on lähes aina kyse vahvasti motivoituneista ihmisistä, sillä he ovat kokeneet vääryyttä joko aidosti tai kuvitellusti. Tämä tulee hyvin esiin hakemusteksteistä, joita ahdingossa olevat hakijat halukkaasti tarjoavat luettavaksi.

Samaan aikaan korkeimmassa oikeudessa tunnetaan ärtymystä siitä, että kielteisiä purkupäätöksiä "ei uskota". Tuomarien ärtymys olisi oikeutettu, jos aiemmat kielteiset purkupäätökset olisivat olleet alun alkaen oikeita, mutta näinhän ei osassa tapauksia tapauksia ole.

Kun korkeimmassa oikeudessa ollaan yhtä päättäväisiä kuin muutoksen hakijoiden joukossa, ei hakemusrumballe ole näköpiirissä loppua. Hakemuksen tultua tyrmätyksi hakija tekee uuden hakemuksen, korkein oikeus istuu aikaa voittaakseen hakemuksen päällä kunnes postittaa hakijalle uuden kielteisen ratkaisun ... . Hakijat eivät tiedä olevansa toivottomassa asemassa.

Usean hakemuksen tehneiden hakijoiden joukko on monen kirjava. Varmimmin siihen kuuluu, kuten aiemmin on kerrottu, lukuisa joukko vilpillisten oikeudenkäyntien uhreja. Heidän kohtalonsa muistuttaa Oikeusjutun K:n kohtaloa: loputonta, turhaa, voimia kuluttavaa vetoamista vihamieliseen tuomioistuinlaitokseen väärän ratkaisun korjaamiseksi.

Nykyisillä valituslupa- ja tuomionpurkuhakemusten hylkäysprosenteilla ongelmat kasaantuvat edelleen. Näillä hylkäysprosentteilla ei alempiin oikeusasteisiin ole todellista kontrollia. Selvästi väärien tuomioiden, oikeusmurhien, ja kafkatuomioiden määrä kasvaa vääjäämättömästi. Vilpillisten keinojen käyttö jatkaa yleistymistään, koska laittomiin keinoihin syyllistyneitä ei laiteta vastaamaan teoistaan.

Väärän tuomion toimimaton korjausmekanismi merkitsee tuomioiden huonoa laadunvalvontaa ja sitä kautta huonoa laatua. Tämä on olennainen syy siihen, että tuomioiden laatu on selvästi pohjoismaista tasoa heikompaa, kuten EIT:n tilastot osoittavat. Tuomioistuinlaitosta kohtaan tunnettu luottamus on edelleen korkea mutta vähenemässä erityisesti liike-elämässä. Tästähän lisääntyvä välimiesmenettelyyn turvautuminen julkisten tuomioistuinten sijaan kertoo.
LISÄTIETOA ...