Asianajajan harhautukset

Asianajajat tuntevat tuomioistuinten työtavat ja pystyvät halutessaan johdattelemaan tuomareita ymmärtämään väärin olennaisia tosiasioita, elleivät nämä osaa olla varuillaan. Asianajaja C antaa tästä oppiesimerkin.

C:n kirjelmässä käräjäoikeudelle olennainen asia esitetään tarjoamalla kaksi tulkintamahdollisuutta. Suoraviivainen tulkinta, johon yleensä tartutaan, johtaa harhaan. Toiseen, tosiseikkoja vastaavaan tulkintaan palataan siinä tapauksessa, että tuomarin erehdyttäminen ei onnistu.

Varsinaista konkreettista näyttöä suoraviivaisen tulkinnan puolesta ei anneta, sillä sitä ei ole. Mutta harhautuksen onnistuessa tuomari voi uskoa niin täysin väärinkäsitykseensä, että kirjoittaa tuomionsa sen pohjalta. Parhaassa tapauksessa hänestä kuoriutuu Avulias Aatu, joka perustelee itse tuomion, kun oikeudenkäynnissä ei näyttöä ole annettu. Esimerkkitapauksessa käräjäoikeus teki näin alusta loppuun hyvässä uskossa.

Tässä tapauksessa harhauttaminen liittyy väittämistaakkaan eli vetoamistaakkaan. Väittämistaakka tarkoittaa, että osapuolen, joka väittää vastapuolen rikkoneen lakia, täytyy jo oikeudenkäynnin alussa kertoa se vastapuolen konkreettinen teko, jolla lakia on rikottu, ja vaatia tämän seikan asettamista tuomion perustaksi. Oikeudenkäynnissä ei siis riitä, että vain ylimalkaisesti väittää vastapuolen rikkoneen lakia tai jotain tiettyä lainkohtaa. Nimenomaan teko pitää yksilöidä, kyseeseen tulevan lainkohdan yksilöiminen ei ole välttämätöntä, sillä sen tuomari tekee viran puolesta. Kun lainvastainen teko on yksilöity ja vaadittu tämän asettamista tuomion perustaksi, sanotaan kyseiseen tekoon vedotun oman vaatimuksen tueksi. Kyse on oikeudenkäynnin pelisäännöistä. Vastapuolen tulee tietää jo oikeudenkäynnin alussa, mitä konkreettista väitettä vastaan pitää puolustautua. Tavallisissa riitajutuissa tuomarit eivät saa antaa tuomiota sellaisen seikan perusteella, johon ei oikeudenkäynnin alussa ole vedottu oman vaatimuksen tueksi.

Ensimmäisiä tehtäviä tuomarilla uuteen juttuun tutustuessaan onkin selvittää, mihin konkreettiseen tekoon jutun osapuoli vetoaa vaatimuksensa tueksi kirjelmässään tuomioistuimelle. Usein tehtävä on helppo, mutta esimerkkioikeudenkäynnissä G Oy:n asianajaja C:n kirjelmä asetti käräjätuomari T1lle vaikeuksia asian selvittämisessä.

Väärän tulkintamahdollisuuden tarjoaminen

Jutussa kiisteltiin osakkaan hallinnassa olleen huoneiston asuntoyhtiön hallintaan ottamisen laillisuudesta. Hallintaanottamismenettelyssä osakkaalle annetaan ensin varoitus tämän haitallisiksi katsotuista tekemisistä, ja mikäli osakkaan katsotaan rikkoneen varoitusta, huoneisto otetaan yhtiökokouksen päätöksellä yhtiön hallintaan.

Miten yhtiö väitti varoitusta rikotun

Hallintaan ottamisen välttämättömänä edellytyksenä on näin ollen yhtiön varoituksen rikkominen. Ja tähän yhtiö vetosikin vaatimuksensa tueksi heti asianajaja C:n käräjäoikeudelle laatiman kirjelmän alussa

"Vastaaja katsoo, ettei kantaja varoituksen johdosta viivytyksettä täyttänyt sille osakkeenomistajana kuuluvaa velvollisuutta päästää yhtiön tilaamat asiantuntijat ja korjausmiehet jatkamaan yhtiökokouksen päättämiä korjaustoimenpiteitä varoituksessa edellytetyllä tavalla ... Sen takia yhtiöllä oli oikeus ottaa huoneisto hallintaansa."

Miten juttuun vasta tutustuva lukija ymmärtää kirjelmän kertomuksen varoituksen jälkeisistä tapahtumista? Luultavasti siten, että yhtiö oli tilannut asiantuntijat ja korjausmiehet jatkamaan korjaustoimenpiteitä, mutta kantaja ei ollut päästänyt heitä sisälle huoneistoon, kuten laki velvoittaa. Toisin sanoen kantaja olisi kieltänyt heiltä pääsyn huoneistoon. Tämä oli joka tapauksessa käräjätuomari T1:n tulkinta vetoamistekstistä, kun hallintaanottoasiaa käsiteltiin Turun käräjäoikeudessa.

Mutta vetoamistekstin tarkka lukeminen johtaa toisenlaiseen tulkintaan. C käyttää ilmaisua "varoituksessa edellytetyllä tavalla", ja ainoa asia, jota varoituksessa osakkaalta edellytetään, on huoneiston avaimen luovuttaminen yhtiölle. Eli auki kirjoitettuna: "kantaja ei varoituksen johdosta viivytyksettä täyttänyt hänelle osakkeenomistajana kuuluvaa velvollisuutta päästää yhtiön tilaamat asiantuntijat ja korjausmiehet jatkamaan yhtiökokouksen päättämiä korjaustoimenpiteitä luovuttamalla huoneiston avain yhtiölle". Tarkassa tulkinnassa avaimen luovuttamatta jättäminen sitä pyydettäessä onkin se konkreettinen teko, johon yhtiön kirjelmässä vedotaan. Tämä näyttää myös olleen varoituksen saaneen osakkaan tulkinta yhtiön vetoamistekstistä.

Ero kahden tulkinnan välillä on merkittävä. Yleisen laintulkinnan mukaan osakkeenomistajan ei tarvitse luovuttaa huoneiston avaimia yhtiölle, jos hän huolehtii muulla tavoin tarvittavasta huoneistoon pääsystä. Mutta pääsyn kieltäminen huoneistoon yhtiön edustajilta yhtiön vastuulla olevan korjaustyön tekemiseksi on vastoin lakia.

Vetoamistekstin ensimmäinen tulkinta on virheellinen, koska se selvästikin tulkitsee ilmauksen "varoituksessa edellytetyllä tavalla" tarkoittavan samaa kuin "kuten varoituksessakin on edellytetty" jättäen huomiotta sen, mitä varoituksessa oli tosiasiassa edellytetty. T1 (kuten hovioikeudessa valmistelusta vastannut T2 hänen jälkeensä) siis sotkeentui vetoamistekstissä ja ymmärsi loppuun asti yhtiön vedonneen siihen, että osakas varoituksen jälkeen kielsi pääsyn huoneistoonsa, vaikka oikeudenkäynnissä ei asian puolesta esitetty todistelua.

T1:n erehdys oli kuitenkin ennalta arvattavissa.

Miksi käräjä- ja hovioikeus erehtyivät

Tuomioistuimissa tavallinen työskentelytapa on lukea asianajajan kirjelmä ensin tutustumatta vielä kirjallisiin todisteisiin, jollainen yhtiön varoituskin oli. Tuomari tutustuu kirjallisiin todisteisiin myöhemmin valmisteluistunnossa, jossa asianajajat esittelevät kirjalliset todisteensa ja kertovat mihin tarkoitukseen (todisteluteemaan) todisteita käytetään.

Kirjelmässään C esitteli varoituksen vain siltä kannalta, että se oli lainmukainen täyttäessään lain muodolliset edellytykset (kirjallisena todisteena olleen varoituksen kohdalla maininta "Todisteluteema: Varoituksesta ilmenivät kaikki lain edellyttämät seikat"). Samaan tapaan hän on ilmeisesti esitellyt varoituksen valmisteluistunnossakin. Se mitä varoituksessa edellytettiin, jäi kokonaan käsittelemättä. Vetoamistekstin sanat "varoituksen edellyttämällä tavalla" jäivät tyhjiksi. Kun juttua myöhemmin käsiteltiin hovioikeudessa, valmistelusta vastannut hovioikeudenneuvos T2 näyttää erehtyneen samalla tavalla.

Motiivi harhauttamiselle

Yhtiön varoituksessa vaadittiin osakkaalta avaimen luovuttamista yhtiölle. Kun osakas ei avainta luovuttanut, katsoi yhtiö osakkaan rikkoneen varoitusta. Yleinen laintulkinta huoneistoon pääsyä koskevasta lain säännöksestä on, että huoneiston avaimen luovuttaminen ei ole välttämätöntä, koska säännöksessä ei puututa tapaan, jolla huoneistoon pääsy turvataan. Tästä syystä sellainen vetoamisteksti, jossa osakkaan katsotaan rikkoneen lakia avaimen luovuttamatta jättämisen takia, voisi herkästi johtaa oikeudenkäynnin häviämiseen.

C:n laatiman vetoamistekstin kohta "ei täyttänyt ... velvollisuutta päästää yhtiön ... jatkamaan ... korjaustoimenpiteitä varoituksessa edellytetyllä tavalla" välttää tämän suoran häviön vaaran peittämällä vaatimuksen avaimen luovuttamisesta. Tämän jälkeen paljon on kiinni tuomarin tarkkaavaisuudesta.

Myös vetoamistekstin verbi "päästää" toimii hyvin verrattuna siihen, että vetoamisteksti väittäisi osakkaan kieltäneen huoneistoon pääsyn. C:n käyttämä ilmaus "ei täyttänyt ... velvollisuutta päästää" tuo todennäköisesti mieleen ajatuksen, että huoneistoon pääsy olisi kielletty. Siinä suhteessa "päästää" toimii yhtä hyvin kuin suora väite huoneistoon pääsyn kieltämisestä. Mutta "päästää" voi merkitä myös huoneiston avaimen luovuttamista yhtiölle. Näin sana "päästää" toimii kummassakin mahdollisesti vastaan tulevassa tilanteessa. Sen sijaan "kieltäminen" ei ole kaksitulkintainen. Se sulkee pois mahdollisuuden, että kyse olisi pelkästä avaimen luovuttamatta jättämisestä.

Varoituksen salaaminen

Varoituksen rooli vetoamistekstissä jäi piiloon sekä käräjä- että hovioikeuden valmistelussa. Mutta pääkäsittelyssä olisi saattanut tulla ilmi, että varoituksessa osakkaalta vaadittiin huoneistoon pääsyn sijaan avaimen luovuttamista yhtiölle. Varoituksessa oli muitakin vikoja. Näistä syistä yhtiö halusi pitää varoituksen loitolla asian käsittelystä. Niinpä, vaikka varoitus oli yhtiön kirjallisena todisteena, sitä ei käytetty yhtiön todistajien suullisessa todistelussa. Osakkaan asianajaja ei ollut tietoinen harhautuksesta, eikä siksi tuntenut tarvetta ottaa varoitusta esiin.

Pelkona oli kuitenkin, että tuomarit saattaisivat pääkäsittelyn jälkeen vielä tuntea tarvetta tutkia varoituksen sisältöä. Loppupuheenvuorossaan varatuomari vähensi tätä tarvetta lukemalla otteita varoituksesta. Samalla hän paranteli lukemaansa varoitustekstiä lisäämällä siihen yhden sanan, joka poisti yhden varoituksen viosta. Asiaa on käsitelty luvussa Kirjallisen todisteen väärinlukeminen.

Kaksitulkintaisuus edellyttää kummankin tulkinnan perustelemista kirjelmässä

Asianajaja C:n laatimassa kirjelmässä käräjäoikeudelle on siksi huomioitu se mahdollisuus, että tuomari käsittää varoituksessa edellytetyn avaimen luovuttamista.

"Koska kyseisessä asunnossa ei tällä hetkellä asuta ja se on lähes tyhjillään, ei avainten luovutuksella kohtuuttomasti loukata osakkeenomistajan hallintaoikeutta."

---

"Kyseinen korjausurakka oli laajuudeltaan laaja, jota ei voida suorittaa ilman huomattavaa haittaa, ajanhukkaa ja lisäkustannuksia toimimalla kantajan ehdottamalla tavalla sopimalla avaimen luovutuksesta ja sisäänpääsystä aina etukäteen."

Yhtiön kirjelmässä hovioikeudelle, jonka laati varatuomari D G Oy:stä, samaa asiaa perustellaan näin.

"Johtuen siitä, että valittaja asuu toisella paikkakunnalla, huoneistossa tarvittavat korjaustyöt ovat erittäin laajoja ja siitä, että yhteydenpito valittajan kanssa on muutoinkin ollut käytännössä mahdotonta, olisi asunto-osakeyhtiön ainoa mahdollisuus töiden suorittamiseen ollut käytännössä se, että yhtiön käytössä olisi ollut avain valittajan huoneistoon."

Myös toinen, päästämiseen perustuva tulkinta on luonnollisesti esillä varatuomari D:n kirjelmässä.

"Korjausten tekeminen on kuitenkin valittajan toimista johtuen tullut mahdottomaksi. Valittaja ei ole päästänyt asunto-osakeyhtiön edustajia huoneistoonsa eikä ole muutoinkaan myötävaikuttanut siihen, että korjaukset huoneistossa voitaisiin suorittaa."

Asianajaja pystyy päättelemään valmisteluistunnon kulusta onko harhautus onnistunut vai ei. Pääkäsittelyssä voidaan todistelu sitten rakentaa tämän tiedon varassa.

Konkreettisen tiedon välttäminen

Kun silmäilee varatuomari D:n pitkähköä kirjelmää hovioikeudelle (kuten myös C:n laatimaa kirjelmää käräjäoikeudelle), huomaa miten suuressa osassa vastapuolen tekojen kuvauksissa jätetään kertomatta milloin (ennen vai jälkeen varoituksen antamisen) väitetty teko on tehty, joka on teon laittomuuden arvioinnin kannalta olennainen tieto. Vastaavasti kun kirjelmässä selvästi käsitellään varoituksen jälkeistä aikaa ja asia on siltä osin kunnossa, kuvaa varatuomari D vuorostaan teot epämääräisesti unohtaen aina jonkin olennaisen yksityiskohdan. Huoneistoon pääsyn estämisen yhteydessä D jättää kertomatta, mihin konkreettiseen tilanteeseen estäminen on liittynyt ja millä konkreettisella teolla estäminen on suoritettu. Osakkaan sisäänpääsytarjouksen kohdalla kirjelmän kertomuksen perusteella ei vuorostaan selviä, onko sisäänpääsyä edes pyydetty, kuten laki edellyttää. Kaikki tämä tekee vaikeaksi ymmärtää tapahtumien ajallista ja loogista yhteyttä. Hovioikeuden tuomioon tällä menettelyllä oli ilmeisen suuri vaikutus.

Yleisluontoisia väitteitä, joista olennaiset konkreettiset yksityiskohdat puuttuvat, käytetään erehdyttämistarkoituksessa yleensäkin oikeudenkäynneissä silloin, kun konkreettiset todisteet ovat puutteelliset (jos konkreettiset todisteet ovat olemassa, ne myös kannattaa esittää konkreettisesti ja yksityiskohtaisesti). Jos väitteet ovat yleisluontoisia, on vastapuolen vaikea puuttua niihin.

Yleisluontoisia väitteitä viljelevä todistelu voi aivan hyvin mennä läpi kuten väärää valaa käsiteltäessä todettiin. Todistelun vakuuttavuus ja asiasisällön painavuus ovat eri asioita. Vakuuttavuutta lisää huomattavasti jos usea todistaja esittää samoja tai toisiaan lähellä olevia yleisluontoisia väitteitä.

Varatuomari D:n kirjelmän vaikuttavuus perustuu samojen tai lähes samojen yleisluontoisten mutta vahvan tuntuisten väitteiden (huoneistoon päästämättä jättäminen, pääsyn estäminen jne.) runsaaseen toistoon. Asiallisesti toisto on tarpeetonta, mutta tehokasta. Tunnettu tosiasia on, että väite kuin väite tulee sitä uskottavammaksi mitä enemmän sitä toistetaan.

Suullisessa oikeudenkäynnissä kuuluu asiaan, että tuomioistuimelle osoitetussa kirjelmässä esitetään väitteitä ja ne todistellaan vasta pääkäsittelyssä. Väitteiden toistamisella pyritään synnyttämään tuomarissa halutunlainen ennakkoasenne. Jos tämä onnistuu, se voi tuoda merkittävän edun pääkäsittelyyn.

Toisto luonnollisesti jatkuu pääkäsittelyssä. Samoja yleisluontoisia väitteitä, joihin on vaikea puuttua, esitetään usean todistajan voimin sopivasti varioiden. Kyse on vanhasta propaganda-aseesta, joka toimii hyvin oikeudenkäynneissäkin.

Harhautus edellyttää suunnitelmallista yhteistyötä

Oikeudelle osoitettu kirjelmä menettää tehonsa, jos suullisessa todistelussa omat todistajat puhuvat sitä vastaan. Todistelun on vastattava sitä tulkintaa, joka oikeudelle on muodostunut valmisteluistunnossa.

Ote isännöitsijä A:n todistelusta Turun hovioikeudessa:

Isännöitsijä A: "Minä luulen, että se avaimen saaminen tai avaimen antaminen se on nyt nostettu vähän liian paljon esille. Ei se ole asian ydin kuitenkaan. Totta kai se avaimen saaminen sinänsä on ollut monessa kohdin tavallaan tietynlainen este ja ehkä ihan konkreettinenkin este, mutta ei se kuitenkaan ole sen asian ydin. Jos otetaan nyt vaikka huomioon mitä tänään on kuultu näitä käsityseroja, niin semmoinen avain itsessään, en minä käsitä että se olisi ratkaisu tähän."

Todistelussaan isännöitsijä A painottaa onnistuneesti sitä D:n kirjelmän tulkintaa, johon oikeus on valmisteluistunnossa tarttunut - lähes täyskäännös itse varoitukseen.

Lisäksi kaikki väitteet ovat yleisluontoisia. Kun todistelussa ei ole konkreettisia, määrättyyn aikaan, paikkaan ja tekoon sidottuja väitteitä, on niihin vaikea puuttua.

Kaksitulkintaisuutta on vaikea havaita

Taitavasti käytettynä kaksitulkintaisuutta on vaikea havaita. Esimerkkitapauksessa osakkaan asianajajat käräjä- ja hovioikeusvaiheessa eivät sitä havainneet. Vasta pitkän ajan kuluttua oikeudenkäynnin päättymisestä, kun sattumalta oli selvinnyt, että yhtiö oli käyttänyt oikeudenkäynnissä väärää asiakirjaa, kantaja alkoi epäillä oikeudenkäynnissä käytetyn enemmänkin vilppiä. Viimein oikeudenkäyntimateriaalin perkaaminen asianajajan kanssa paljasti yhtiön oikeudenkäynnissä käyttämän kaksitulkintaisuuteen ja yksityiskohtaisten tietojen välttelyyn perustuvan strategian.

Strategiassa on kuitenkin riskinsä. Jos vastapuolen asianajaja ottaa kirjelmän harhaanjohtavuuden puheeksi valmistelussa, tai jos oikeudenkäynnin valmistelusta vastaava tuomari huolehtii siitä, että valmistelu suoritetaan hyvin, oikeudelle osoitetun kirjelmän harhaanjohtavuus todennäköisesti paljastuu. Tällöin joudutaan tilanteeseen, joka on melko varmasti huonompi kuin, jos alun perin ei olisi turvauduttu kyseiseen strategiaan. Kaksitulkintaisuuteen perustuvaa strategiaa käytetäänkin etenkin jutuissa, joissa etukäteen ajateltuna on iso häviämisen vaara.