Tahallinen väärä tuomio

Useimmiten väärässä tuomiossa olevien perustelujen virheet ovat tahattomia, erehdyksestä syntyneitä. Joskus virhe on kuitenkin sellainen, että sen syntyminen erehdyksen kautta ei tunnu uskottavalta. Erityisesti siinä tapauksessa, että virheitä on monta ja usean niistä on vaikea ymmärtää syntyneen erehdyksestä, voidaan tahallista väärää tuomiota pitää todennäköisenä selityksenä virheille. Jos lisäksi järkevälle epäilylle tahallisuudesta ei jää enää sijaa, on väärän tuomion langettamista pidettävä tahallisena.

Ryhdyttäessä etsimään virheitä tuomion perusteluista kannattaa keskittyä seuraaviin virheisiin.

  1. Asiavirheet. Asiavirheestä on kyse silloin, kun tuomarien saama todistelu ja tuomion perustelut eroavat jossakin kohdin. Kyse on erityisen merkittävästä virheestä, jos perusteluissa olevalla asiatiedolla ei ole vastinetta annetussa todistelussa.
  2. Logiikkavirheet. Tuomion perusteluissa ei saisi esiintyä logiikkavirheitä. Logiikkavirheet voivat olla tahattomia sattumuksia, mutta ne voivat olla myös tuomarin vakiotyökaluja hänen pyrkiessään haluamaansa lopputulokseen.
  3. Virheet lain soveltamisessa. Kun tuomiossa on lakia sovellettu väärin, on useimmiten kyse tuomarin tahattomasta virheestä. Joskus soveltamisvirhe on kuitenkin ilmeinen, jolloin voi olla epäuskottavaa, että tuomari oikeasti pitäisi kyseistä lain soveltamisen tapaa oikeana.

Kaikissa kolmessa tapauksessa virheiden lukumäärällä, tahattomuuden uskottavuudella ja virheiden keskittymisellä ryppäisiin (mikä on tilastollisesti harvinaista, jos yhdessä ryppäässä olevat virheet eivät ole voineet aiheutua samasta tahattomasta syystä) on merkitystä. Usein perustelujen pahin virhe voi olla jonkin olennaisen asian huomiotta jättäminen. Virhe on myös sen, että tuomion perusteluissa tuomarit ottavat itselleen yhdelle osapuolelle kuuluvan todistustaakan, eli esittävät itse todisteita, kun todisteiden esittäminen kuuluisi kyseiselle osapuolelle. Myös näissä tapauksissa on mahdollista arvioida tahattoman erehtymisen uskottavuutta.

Esimerkkitapauksessa perusteluissa oli yhdeksän virhettä, joista kuuden aiheutuminen erehdyksestä on epäuskottavaa jo yksinään. Kolmessa vakavassa tapauksessa virheelle ei löydy vastinetta oikeudenkäyntiaineistosta. Virheet olivat lisäksi keskittyneet tilastollisesti poikkeavalla tavalla vain kolmeen ryppääseen.

Kuten itse kukin voi seuraavan analyysin läpikäymällä todeta, voi esimerkkitapauksessa tahallista tekoa pitää ainoana järkevänä selityksenä väärän tuomion antamiselle.

Tahallisesti väärän tuomion tutkinta

Jotta huoneisto voidaan ottaa yhtiön hallintaan huoneiston huonon hoidon takia kuten tuomiossa on tehty, pitää lain mukaan ainakin seuraavien ehtojen täyttyä:

  1. Osakas on rikkonut saamaansa varoitusta - Tuomiossa kohta 8 (rypäs 1)
  2. Varoituksen rikkominen on ollut merkittävää huoneiston huonoa hoitoa - Tuomiossa kohdat 11 ja 15 (rypäs 2)
  3. Yhtiöllä on ollut pätevä syy olla käyttämättä lievempää pakkokeinoa - Tuomiossa kohdat 4 ja 5 (rypäs 3)

Tuomion virheet löytyvät näistä kolmesta ryppäästä. Käydään ne läpi yksi kerrallaan.

1. Perustelujen kohta 8 eli varoitusta on rikottu kieltämällä pääsy huoneistoon

Hovioikeus katsoi osakkaan rikkoneen saamaansa varoitusta kieltämällä pääsyn huoneistoon kohdan 2 mukaisesti (eli rikkoen asunto-osakeyhtiölain 79 §:ä) tuomion kohdassa 8:

8. Selvää on, että N on edellä 2 kohdassa selostetussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla kieltänyt yhtiön edustajilta yhtiön suorittamaa korjaustyötä varten pääsyn huoneistoonsa.

Oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan esitetty todistelua tällaisen väitteen puolesta.

Vastaajan kirjelmästä hovioikeudelle on nähtävissä, että huoneistoon pääsy oli pääkäsittelyssä todisteluteemana asianomistaja H:lla. Sen lisäksi asiasta todisti isännöitsijä A todisteluteeman ollessa "Tapahtumien kulku".

Isännöitsijä A:n todistelusta käy ilmi, että huoneistoon pääsi "anomalla". Vapaa pääsy oli kielletty, mutta sitä ei voimassa ollut asunto-osakeyhtiölain 79 § edellytäkään. A oli pääkäsittelyssä viimeinen todistaja. Hän oli myös yhtiön edustajana ollut läsnä oikeussalissa koko pääkäsittelyn ajan, joten hän pystyi myös arviomaan päivän aikana kuultua todistelua koskien pääsyä huoneistoon:

A:n todistelu puhtaaksikirjoitettuna

A:n todistelun sivuuttaminen (puhtaasta sivuuttamisesta on kyse perustelujen ilmauksen "Selvää on" perusteella) tuomion perusteluissa erehdyksessä on toki mahdollista. Mutta kuinka uskottavaa on, että kolmelta ammattituomarilta jää näin selkeä todistelu huomaamatta?

Myöskään todistajana ollut yhtiö osakas H ei väittänyt huoneistoon pääsyn olleen kielletty varoituksen jälkeen:

H:n todistelu puhtaaksikirjoitettuna

Kun tuomion perustelujen huoneistoon pääsyn kieltämistä koskeva väite ei voi perustua isännöitsijä A:n todisteluun, pitää väitettä katsoa osakkeenomistaja H:n todistelua vasten. Tätä kautta perusteluista paljastuu kolme virhettä, eli ristiriitaa saadun todistelun ja tuomion perustelujen välillä:

Virheiden syntyminen erehdyksen kautta ei ole uskottavaa. Tuomion perustelut poikkeavat suuresti saadusta todistelusta. H:n todistelusta selviää hyvin hänen tekemänsä vierailunsa luonne, ja vaikka H:n käsityksen mukaan hänellä oli oikeus päästä sisälle huoneistoon, ei todistelusta ole voinut saada sellaista kuvaa, että kieltämällä H:n pääsy huoneistoon olisi yhtiön korjaustyö päätetty sillä kerralla tai myöhemmin. Ensimmäinen virhe on mahdollista selittää niin, ettei kukaan kolmesta tuomarista ole huomannut H:n mainitsemien päivämäärien olevan ennen varoituspäivämäärää. Toiseen ja kolmanteen virheeseen sama selitys ei käy, eikä annetusta todistelusta löydy vastinetta näille virheille, joten nämä ovat uskottavuuden kannalta vakavia virheitä. Vakavaa on myös kolmen virheen esiintyminen tiiviissä ryppäässä.

Jos tuomareita olisi pyydetty antamaan esimerkki siitä, että osakas on asunto-osakeyhtiölain 79 §:ssä "tarkoitetulla tavalla kieltänyt yhtiön edustajilta yhtiön suorittamaa korjaustyötä varten pääsyn huoneistoonsa", eivät he olisi esimerkkiä pystyneet antamaan. Niinpä perustelujen 8 kohdan ilmaus "Selvää on" vaikuttaa suoranaiselta valheelta.

2. Perustelujen kohdat 11 ja 15 eli sisäänpääsyn kieltäminen on huoneiston merkittävää huonoa hoitoa

Hovioikeus on tehnyt tämän päätelmän kahdessa osassa kohdissa 11 ja 15.

Ensiksi huoneistoon pääsyn kieltäminen yhtiön vastuulla olevien korjausten tekemiseksi on tuomion kohdan 11 mukaan huoneiston huonoa hoitoa:

Asunto-osakeyhtiölain 81 §:stä ilmenevä osakkeenomistajan velvollisuus hoitaa huoneistoa hyvin koskee niitä rakennuksen rakenteita, joiden osalta kunnossapitovastuu on yhtiöllä. Tästä seuraa, että huoneistoon pääsyn kieltäminen sanotun vastuun toteamiseksi ja toteuttamiseksi on huoneiston huonoa hoitoa.

Kyseisenä ajankohtana voimassa ollut asunto-osakeyhtiölain 81 § ei kuitenkaan velvoita osakkeenomistajaa hoitamaan huoneistoa hyvin vaan ainoastaan rajoittaa sitä, kuinka huonosti huoneistoa saa hoitaa. Lainkohdan mukaan, jos huoneistoa hoidetaan niin huonosti, että yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle aiheutuu siitä ei-vähäistä haittaa, on hallintaanotto sallittu. Hovioikeuden kohdan 11 osakkeenomistajalle asettama velvollisuus on ankarampi kuin lain asettama velvollisuus (tämän havaitsee vertaamalla rinnakkain perustelujen kohdan 11 ensimmäistä virkettä ja asunto-osakeyhtiölain 81 §:n 1 momentin 2 kohtaa) ja siksi pätemätön. Hovioikeus ei ole huomioinut sitä mahdollisuutta, että osakas vastuutaulukon mukaisesti ei hoida yhtiön korjausvastuulle kuuluvia rakenteita lainkaan tai hoitaa niitä huonosti vain lievästi. Kyseessä on klassinen päättelyvirhe, väärä dilemma.

Hovioikeuden perustelu sille, että huoneistoon pääsyn kieltäminen yhtiön edustajilta kunnossapitoasioissa olisi huonoa hoitoa on siis virheellinen. Kun muuta perustelua ei huonolle hoidolle anneta, putoaa tuomiolta pohja. Huoneiston hallintaan ottaminen huonon hoidon perusteella jää ilman perustetta ja tuomio on väärä.

Toiseksi hovioikeus päättelee aiheutuneen merkittävän haitan syntymisen tuomion kohdassa 15:

15. Kuten edellä 3 kohdassa on todettu, huoneiston ottaminen yhtiön hallintaan sen huonon hoidon perusteella edellyttää haitan aiheutumista yhtiölle tai muille osakkeenomistajille. Lisäksi edellytyksenä on, että osakkeenomistajan rikkomuksella ei ole vain vähäinen merkitys. Ottaen huomioon, että N on menettelyllään estänyt yhtiön kunnossapitovastuun toteuttamisen, sanotut edellytykset ovat täyttyneet.

Lähtökohta kohdassa 15 on oikea. Lain mukaan osakkeenomistajan huonosta hoidosta aiheuttama haitta pitää näyttää toteen. Tuomion kohdan 11 perusteella kunnossapitovastuun toteuttamisen estäminen on huonoa hoitoa. Näin todistettava asia "huono hoito aiheuttaa haittaa", joka on ilmaistu ensimmäisessä virkkeessä, merkitsee samaa kuin "kunnossapitovastuun toteuttamisen estäminen aiheuttaa haittaa". Asia, jolla todistettava asia todistetaan, on ilmaistu toisessa virkkeessä ja merkitsee "kunnossapitovastuun toteuttamisen estäminen aiheuttaa haittaa". Näin todistettava seikka ja sen todistava seikka ovat merkitykseltään samoja. Kyse on kehäpäätelmästä, joka on yksi virheellisen päättelyn muodoista. Koska kunnossapitovastuun täyttämisen estäminen ei kaikissa tilanteissa aiheuta haittaa, eikä aiheutunut haitta ole kaikissa tilanteissa merkittävä, jää hovioikeuden yleisellä tasolla tekemä yritys osoittaa haitan aiheutuminen torsoksi.

Yhtiön korjaustyöt voivat olla monenlaisia ja riippuen yksityiskohdista vahinko voi jäädä joko kokonaan tulematta tai sen merkitys jäädä vähäiseksi. Tässä tapauksessa voi esimerkiksi kysyä, mikä vahinko kunnossapitovastuun hoitamisen estämisestä syntyy, jos yhtiöllä ei varoituksen jälkeen ole ollut käynnissä tai suunnitteilla korjaustöitä osakkaan huoneistoon liittyen, kuten todistusaineiston perusteella näyttää asia olevan; tai voi kysyä, eikö vahinko ole syntynyt pelkästään osakkeenomistajalle itselleen, jos kyse on ollut pinta-asennuksia koskevasta korjaustarpeesta. Tai edelleen voi kysyä, onko aiheutuva vahinko ylipäätään merkittävä, jos kyse on ollut vain vähäisestä korjaustarpeesta.

Koska haitan aiheutumista ei ole osoitettu muulla tavoin kuin epätätevällä kehäpäätelmällä, ovat kohdan 15 perustelut virheelliset.

Virhepäätelmien merkityksestä. Kohtien 11 ja 15 virheet ovat kumpikin päättelyvirheitä. Päättelyt ovat kuitenkin rakenteeltaan varsin kekseliäitä, eikä maallikko todennäköisesti huomaa niissä piileviä virheitä. On epätodennäköistä, että kyseiset virhepäättelyt olisi keksitty tyhjästä tätä yhtä tuomiota työstäessä. Molempien virhepäättelyjen pohjalla näyttää olevan toimiva, valmis kaava, jota on vain sovellettu tilanteen edellyttämällä tavalla (esimerkiksi rikkomus on tällä kertaa täsmennetty korjausvastuun täyttämisen estämiseksi). Erityisesti tällaisessa tapauksessa voidaan epäillä, ettei virhepäätelmien käyttö ole ollut tahatonta.

Kolmantena, periaatteellisena virheenä voi pitää sitä, että hovioikeus on auttanut toista riitajutun osapuolta näytön antamisessa. Syntyneen haitan osoittaminen on tällaisissa riita-asioissa vastapuolen tehtävä, ja kun se on jäänyt yhtiöltä tekemättä (yhtiö ei ollut vedonnut huoneistoon pääsyn kieltämiseen varoituksen jälkeen, joten sillä ei ollut myöskään syytä osoittaa kieltämisestä syntyneen vahinkoa) ei tuomioistuimen olisi pitänyt siihen ryhtyä. Lisäksi hovioikeuden olisi myös pitänyt antaa toiselle osapuolelle mahdollisuus lausua mielipiteensä huoneistoon pääsyn kieltämisen aiheutuvasta haitasta.

3. Perustelujen kohdat 4 - 5 eli huoneiston hallintaan ottaminen on ensisijainen pakkokeino huoneistoon pääsemiseksi

Yleisen oikeusperiaatteen mukaan pakkokeinon käytöllä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä - mahdollisista pakkokeinoista pitää valita lievin.

Yhtiön edustajalla on laillinen oikeus päästä huoneistoon korjaustyötä varten, ja jos pääsy kielletään, yhtiöllä on oikeus saada poliisilta virka-apua huoneistoon pääsemiseksi. Poliisin antama virka-apu on pakkokeinona suhteellisen lievä.

Sitä huomattavasti ankarampi pakkokeino huoneistoon pääsemiseksi on huoneiston ottaminen yhtiön hallintaan, koska tällä pakkokeinolla osakkeenomistajalta viedään hallintaoikeus huoneistoonsa maksimissaan kolmen vuoden ajaksi.

Tuomarit halusivat osoittaa, että yhtiöllä oli silti oikeus ottaa osakkaan huoneisto yhtiön hallintaan huoneistoon pääsemiseksi. Syy tähän on tuomarien mielestä vaikeus saada poliisin virka-apua, mutta perusteluissa on virheitä:

Kohta 4. Tuomarit lähtivät ajatuksesta, että yhtiö ei ollut pyytänyt poliisilta virka-apua eikä saanut sitä, sillä jos yhtiöllä olisi ollut tämä lievä pakkokeino käytössä, ei toisen ankaramman pakkokeinon myöntäminen yhtiölle olisi tullut enää kyseeseen.

4. N on vedonnut siihen, että jos yhtiön edustajilla on ollut oikeus päästä huoneistoon, näiden olisi tullut oikeutensa toteuttamiseksi hakea edellä 2 kohdassa selostetun säännöksen nojalla poliisilta virka-apua eikä ottaa hänen hallitsemaansa huoneistoa yhtiön hallintaan.

Isännöitsijä A:n todistelusta kuitenkin ilmenee, että poliisi oli jo antanut yhtiölle myönteisen virka-apupäätöksen, joka myös oli oikeudenkäynnissä yhtiön kirjallisena todisteena. Yhtiö vain haki lisäksi toista, ankarampaa pakkokeinoa huoneistoon pääsemiseksi, koska piti poliisin virka-apua riittämättömänä. Perustelujen kohta 4 perustuu asiavirheeseen siinä, kuinka pitkälle virka-apuasiassa oltiin edetty:

A:n todistelu puhtaaksikirjoitettuna

Tuomion perusteluihin virka-apuasia on ilmestynyt edellä olevasta A:n todistelusta, koska osakkaan asianajaja otti asian oikeudenkäynnissä esille vain yhden kerran. Joten tuomarit ovat kuulleet A:n todistelun. A:n todistelusta ei kuitenkaan löydy vastinetta tuomin perusteluissa olevalle väitteelle. Kyse on näin ollen vakavasta asiavirheestä.

Toinen asiavirhe koskee virka-apuun vetoamista. Osakas ei oikeudenkäynnin kirjallisen aineiston perusteella ollut vedonnut poliisin virka-avun käyttämiseen. Yhtäpitävästi tämän kanssa A:n todistelusta ilmenee, että osakas ei oikeudenkäynnissä esittänyt, että yhtiön olisi tullut ryhtyä hakemaan poliisin virka-apua, vaan että yhtiön olisi tullut käyttää hyväkseen poliisin jo lupaamaa virka-apua.

Sen sijaan yhtiö oli vedonnut siihen, että ennen huoneiston hallintaan ottamista yhtiö oli saanut poliisilta virka-apua. Yhtiölle vain virka-apu ei ollut kelvannut, kuten isännöitsijä A:n todistelusta myös kävi selväksi. Oikeus siis erehtyi sekä siinä, kuka oli asiassa vedonnut ja millä tavalla. Tämä on toinen kohdan 4 faktavirhe.

Kohta 5. Tuomarien oli vielä perusteltava, miksi yhtiön ei tarvinnut edes hakea poliisin virka-apua. Perustelu löytyi siitä, että tuomarien mielestä poliisi olisi voinut evätä yhtiöltä virka-avun, jos sellaista olisi haettu. Tällaista ongelmaa ei huoneiston hallintaanottoon liittynyt, joten se tuomarien käsityksen mukaan oli vähintään tasavertainen pakkokeino poliisin virka-avun kanssa. Perusteluissa on kuitenkin virheitä.

5. Poliisilain 40 §:n 1 momentin mukaan poliisi voi antaa yksityiselle virka-apua, jos se on välttämätöntä tämän laillisiin oikeuksiin pääsemiseksi ja oikeuden loukkaus on ilmeinen. Yhtiön edustajilla täytyy kuitenkin olla pakkokeino yhtiön korjaustöitä varten tapahtuvan huoneistoon pääsyn laillisuuden vahvistamiseksi ja toteuttamiseksi myös siinä tapauksessa, että pääsyn kieltäminen ei ole ilmeinen oikeuden loukkaus. Tähän nähden on perusteltua tulkita edellä selostettua asunto-osakeyhtiölain 79 §:n säännöstä niin, ettei siinä tarkoitettu virka-apu ole ainut eikä ensisijainen pakkokeino huoneistoon pääsyn mahdollistamiseksi.

Kohdan 5 toisessa virkkeessä tuomarit näkevät vaikeuden soveltaa poliisilakia, jos huoneistoon pääsyn kieltäminen ei ole selvä oikeuden loukkaus (tuomarien näkemä ongelma ei siis johdu voi-sanasta vaan vaikeudesta päättää, milloin yhtiöllä on oikeus tulla huoneistoon korjauksen vuoksi ja milloin taas osakkeenomistaja voi kieltää huoneistoon tulon). Tätä voi pitää virheenä lain soveltamisessa. Asunto-osakeyhtiölain 79 § ei aseta rajoittavia ehtoja yhtiön oikeudelle päästä huoneistoon korjaustyötä varten, ja poliisi voi tällöin antaa virka-apua korjaustyön tekemiseksi. Usein poliisi antaessaan virka-apupäätöksensä kirjallisena myöntääkin virka-avun vain korjaustyötä varten kuten yhtiön saamassa virka-apupäätöksessä.

Hovioikeuden tuomarit kuitenkin löytävät vaikeuden poliisilain ja asunto-osakeyhtiölain yhteensovittamisessa ja siksi kolmannessa virkkeessä päätyvät sellaiseen ratkaisuun, jossa virka-apu jätetään antamatta, jos poliisi ei voi pitää noudattaa poliisilain 40 §:ä.

Poliisin virka-avusta säädetään yleisesti poliisilaissa, ja poliisilakia kutsutaan tässä tapauksessa yleislaiksi. Jos jossakin muussa laissa viitataan poliisin virka-apuun, niin kyseinen laki on poliisin virka-avun kannalta erityislaki. Vanha hokema, joka opetetaan vähän eri sanoin kaikille oikeustieteen opiskelijoille, kuuluu: "Erityislaki ja sen säännös syrjäyttävät yleislain ja sen säännöksen". Periaatetta tähän tapaukseen soveltaen asunto-osakeyhtiölain 79 § säännös siis syrjäyttää puheena olevan poliisilain 40 § säännöksen (jos säännökset jostakusta vaikuttavat olevan ristiriidassa) ja poliisi voi antaa virka-apua yhtiölle juuri niin kuin asunto-osakeyhtiölain 79 §:ssä säädetään. Ei ole kovin uskottavaa, että kolme ammattituomaria ajattelisi erityslain ja yleislain suhteen toisin päin.

Kohdassa 5 tuomarit antavat hallintaanotolle pakkokeinona etusijan poliisin virka-apuun nähden tämän epävarman saamisen takia. Mutta tällaista eroa pakkokeinojen saatavuuden välillä ei ole olemassa. Myöskään huoneiston hallintaanottaminen ei ole pakkokeino, jonka tuomioistuimet määräisivät automaattisesti. Tuomioistuimilla on aina oikeus käyttää omaa harkintavaltaa asiaa ratkaistessaan. Toisaalta yhtiö voi valittaa kielteisestä virka-apupäätöksestä hallinto-oikeuteen. Siellä yhtiön oikeutta päästä huoneistoon ja saada poliisin virka-apua käsitellään samojen lain säädösten perusteella kuin tuomioistuimessakin. Jos siis hovioikeus piti selvänä, että yhtiöllä oli oikeus päästä huoneistoon korjausta varten, miksi hallinto-oikeus olisi ollut eriävällä kannalla?

Tuomion perusteluissa pistää silmään, kuinka vähän se sisältää todistelusta saatua fakta-aineistoa. Syy tähän on luonnollisesti, että tuomarit erehtyivät siitä, mihin jutussa oli vedottu. Tuomarit uskoivat yhtiön vedonneen siihen, että pääsy huoneistoon oli kielletty. Ja kun yhtiö ei ollut tähän vedonnut eikä niin muodoin esittänyt todisteita asian puolesta, löysi tuomion kirjoittaja itse perustelut huoneistoon pääsyn kieltämiselle ilmauksesta "Selvää on". Tässä vaiheessa tuomio oli jo irtautunut omille teilleen asiassa annetusta todistelusta. Seuraavaksi tuomion kirjoittajan oli itse löydettävä perustelut sille, että huoneistoon pääsyn kieltäminen oli huoneiston huonoa hoitoa jne. Niinpä perusteluilla ei juuri ole yhteyttä siihen, mihin asiassa oli vedottu ja mitä tuomarit olivat todistelusta saaneet tietoonsa.

Tuomarien on täytynyt olla tietoisia tuomion perustelujen ja omien tietojen välisestä mittavasta ristiriidasta. Kaiken kaikkiaan johtopäätös, että hovioikeuden tuomio on tahallisesti väärä, on hyvin perusteltu eikä anna varteenotettavalle epäilylle sijaa. Tahallisesti väärän tuomion antaminen on riitajutun yhden osapuolen auttamista. Koska tuomiossa on rakennettu perustelujen kohta 8 yhden asianosaisen todistelusta ilmenevän tahtotilan - ei todistelun asiasisällön - mukaisesti, näyttäisi kyse olevan nimenomaan oman työtoverin auttamisesta.