Tuomarin virkarikos

Rivitaloyhtiön yksi huoneisto oli ollut asuinkelvoton vuodesta 2003 lähtien lattiarakenteiden kosteusongelman takia. Taloyhtiö ryhtyi korjaamaan huoneistoa syyskuussa 2007. Saman vuoden lopussa, kun korjaustyössä piti siirtyä pintamateriaalien asentamiseen, huoneiston omistaja keskeytti korjaustyön ottamalla avaimet pois korjauksen tekijöiltä. Tärkeimmäksi syyksi teolleen osakas ilmoitti huoneistoon jääneet kosteusvauriot.

Yhtiö ei hyväksynyt korjaustyön keskeyttämistä ja vaati itselleen huoneiston avainta. Osakas ei sitä luovuttanut. Osakkaalle annettiin kirjallinen varoitus, missä häntä vaadittiin luovuttamaan yhtiölle huoneiston avain sillä uhalla, että muussa tapauksessa hänen huoneistonsa otetaan yhtiön hallintaan. Osakas lupasi luovuttaa avaimen korjaustyön tekijöille mutta kieltäytyi edelleen luovuttamasta avainta yhtiölle. Yhtiö piti osakkaan lupausta riittämättömänä ja yhtiökokouksessa elokuussa 2008 päätettiin ottaa osakkaan huoneisto kolmeksi vuodeksi yhtiön hallintaan huoneiston huonon hoidon takia. Osakas riitautti yhtiökokouksen päätöksen ja asiaa käsiteltiin käräjä- ja sitten hovioikeudessa.

Juridisesti jutussa kyse oli siitä, että oikeuttiko varoituksen noudattamatta jättäminen ottamaan osakkaan huoneiston yhtiön hallintaan huonon hoidon tähden. Eli oliko kieltäytyminen avaimen luovuttamisesta yhtiölle huoneiston huonoa hoitoa, josta aiheutui haittaa yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle, kuten silloin voimassa ollut asunto-osakeyhtiölain hallintaanottoa koskeva säädös edellyttää.

Hovioikeuden tuomion virheet

Ovatko seuraavat tuomion perusteluista löytyvät virheet huolimattomuudesta aiheutuneita (eli tuottamuksellisia), tahallisia vai löytyykö virheille jokin hyväksyttävä selitys? Jos virheet ovat tuottamuksellisia tai tahallisia, kyse on virkarikoksesta.

1 Varoituksen sisältö

Oikeudenkäynnissä osakas oli käsittänyt yhtiön kirjallisen varoituksen sananmukaisesti. Eli varoituksen antamisen peruste (ts. syy varoituksen antamiselle, varoituksen antamisen peruste on lain säädöksen mukaan ilmoitettava varoituksessa) oli se, että N ei ollut luovuttanut huoneiston avainta yhtiölle, jotta hallitus voi tarkistaa N:n huoneistossa tekemät purkutyöt ja ryhtyä suunnittelemaan yhtiön vastuulla olevien korjaustoimenpiteiden loppuunsaattamista.

Hovioikeuden tuomion perustelujen 14. kohdan mukaan varoituksen antamisen peruste taas oli "se, että N on estänyt yhtiön edustajilta pääsyn huoneistoonsa, jotta nämä voisivat tarkistaa N:n huoneistossa tekemät purkutyöt ja ryhtyä suunnittelemaan yhtiön vastuulla olevien korjaustoimenpiteiden loppuunsaattamista". Tuomion kohdassa 8 estäminen oli lisäksi samaistettu huoneistoon pääsyn kieltämisen kanssa.

Käsitysten välillä on huikea ero, josta osakkaalla ei ollut aavistusta oikeudenkäynnin aikana ja joka on tietysti vaikuttanut siihen, mitä osakas toi jutun pääkäsittelyssä esiin. Kymmenet tuhannet suomalaiset eivät ole luovuttaneet huoneistonsa avainta asuntoyhtiölle, eikä tätä pidetä laittomana asiana. Yhtiön varoituksessa esitetty vaatimus ei vaikuta lainmukaiselta. Kun taas korjaukseen liittyvän pääsyn kieltäminen asuntoyhtiön edustajilta on vastoin asunto-osakeyhtiölakia ja voi johtaa huoneistoon hallintaan ottamiseen, jos korjaukseen liittyvän pääsyn kieltäminen asuntoyhtiön edustajilta katsotaan huoneiston huonoksi hoidoksi.

Hovioikeus teki selvän virheen. Hovioikeus ei tietenkään voi jälkikäteen muuttaa varoituksen antamisen perustetta, joka on lain edellyttämällä tavalla ilmoitettu varoituksessa. Virheen johdosta hovioikeus antoi tuomion eri asiasta kuin olisi pitänyt. Virhe myös näyttää tahalliselta. Perustelujen 14. kohdan perusteella tuomion kirjoittanut oikeuden puheenjohtaja on lukenut ja lainannut varoitustekstin käräjäoikeuden tuomion perustelujen 2. kappaleesta. Suhteellisen pitkä lainaus on tehty muuten sanatarkasti oikein mutta avaimen luovuttamatta jättämisen puheenjohtaja on vaihtanut huoneistoon pääsyn kieltämiseksi ja hallituksen yhtiön edustajiksi. Vaihto vaikuttaa siksi tieten tehdyltä. Kokeneena tuomarina oikeuden puheenjohtajan voi olettaa ymmärtäneen, että kirjallisen todisteen virheellinen referointi tuomiossa ei ole hyväksyttävää. Oletettavasti hän on myös ymmärtänyt virheellisen referoinnin johtavan varoituksen antamisen perusteen ja avaimen luovutusvaatimuksen lainmukaisuusarvioinnin tekemättä jättämiseen sekä muuttavan yhtiön todistustaakkaa siitä, mitä sen olisi tullut olla. Oikeuden puheenjohtaja näyttää näin auttaneen riitajutun toisen osapuolen pulasta.

2 Näyttö huoneistoon pääsyn kieltämisestä

Hovioikeuden tuomarit uskoivat erehdyttämisen seurauksena yhtiön vedonneen siihen, että osakas oli kieltänyt pääsyn huoneistoonsa. Näin ei siis ollut. Eivätkä yhtiön todistajat pääkäsittelyssä niin ollen myöskään todistelleet, että osakas olisi kieltänyt huoneistoon pääsyn varoituksen antamisen jälkeen.

Hovioikeus kuitenkin ilmaisi tuomion kohdassa 8 ja sitä selventävässä kohdassa 2 saaneensa riittävän näytön huoneistoon pääsyn kieltämisestä:

8. Selvää on, että N on edellä 2 kohdassa selostetussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla kieltänyt yhtiön edustajilta yhtiön suorittamaa korjaustyötä varten pääsyn huoneistoonsa.

2. Asunto-osakeyhtiölain 79 §:n mukaan yhtiön hallituksen jäsenillä ja isännöitsijällä sekä hallituksen tai isännöitsijän valtuuttamalla (jäljempänä yhtiön edustajat) on oikeus päästä huoneistoon, kun se on tarpeellista huoneiston hoitoa tai yhtiön suorittamaa korjaustyötä varten. Jos pääsy kielletään, hallituksen jäsenellä ja isännöitsijällä on oikeus saada poliisilta virka-apua.

Yhden päivän kestäneessä pääkäsittelyssä huoneistoon pääsystä todisteli kaikkiaan kolme yhtiön todistajaa.

Osakkeenomistaja H:n todistelun mukaan sikäli kuin hän oli ollut itse todistamassa asiaa, häneltä oli kaksi kertaa kielletty pääsy huoneistoon vuonna 2007. Vuoden 2008 osalta hän ei väittänyt kieltämistä tapahtuneen. Mutta yhtiön osakkaalle antama varoitus on päivätty 8.5.2008. Joten H:n todistelusta ei ilmennyt yhtiön todistustaakkaan kuuluvaa asiaa, että osakas olisi kieltänyt huoneistoon pääsyn myös varoituksen antamisen jälkeen, mikä tässä tapauksessa oli asunto-osakeyhtiölain 82 § toisessa momentissa (kappaleessa) säädetty edellytys huoneiston hallintaan ottamiselle. Lisäksi ensimmäisellä kerralla kyse oli osakkaan järjestämästä yksityistilaisuudesta, johon H olisi tahtonut mukaan. Toisella kerralla H halusi päästä huoneistoon osakkaalle sopimattomaan aikaan. H:n vaatimukset huoneistoon pääsemiseksi eivät näin täyttäneet asunto-osakeyhtiölain 79 §:ssä edellytettyjä ehtoja.

Pääsyn kieltäminen H:n todistelussa ja H:n koko todistelu puhtaaksikirjoitettuina

Urakan valvoja F:n todistelusta kävi ilmi, että osakas oli keskeyttänyt yhtiön korjaustyön ottamalla 4.1.2008 avaimen pois. Koska keskeyttäminen oli tapahtunut ennen varoituksen antamista 8.5.2008, kyse ei voinut olla (väärin tulkitun) varoituksen noudattamatta jättämisestä. Hovioikeus lisäksi tiesi korjaustyön keskeyttämisen tapahtuneen ennen varoituksen antamista, kuten käy ilmi tuomion perusteluista.

Isännöitsijä A:n todistelun mukaan pääsy huoneistoon ei ollut kielletty. Pääkäsittelyssä yhtiötä edustanut isännöitsijä oli viimeinen todistaja ja totesi todistelussaan päivän aikana annetun todistelun tuoneen esiin sen, ettei huoneistoon pääsyä ollut kielletty. Vapaata pääsyä huoneistoon ei kuitenkaan ollut. Osakkaan varoituksen johdosta sähköpostilla tekemä lupaus avaimen antamisesta korjaajille oli tuntunut epäluotettavalta. Yhtiön käsityksen mukaan osakas ei ollut lupauksellaan noudattanut varoitusta, siksi yhtiö otti huoneiston yhtiön hallintaan.

Yhtiön todistelun mukaan pääsy huoneistoon ei ollut kielletty, ja päätös huoneiston ottamisesta yhtiön hallintaan tehtiin muulla perusteella. Tuomio on tältä osin selvässä ristiriidassa asiassa annetun näytön kanssa. Olennainen kysymys kuuluu, onko uskottavaa, että tuomion antaneet kaikki kolme hovioikeuden tuomaria olisivat voineet jostain hyväksyttävästä syystä (ei siis tahallisesti tai huolimattomuudesta) päätyä ymmärtämään päivän aikana saamansa näytön näin väärin.

3 Sisäänpääsyn kieltämisen osoittaminen huoneiston huonoksi hoidoksi

Kun hovioikeus lähti omille teilleen ottamalla tuomionsa lähtökohdaksi huoneistoon pääsyn kieltämisen, ei yhtiön antamalla todistelulla ollut tuomiossa enää käyttöä. Niinpä tuomion kirjoittajan lähti keksimään itse perustelut sille, että huoneistoon pääsyn kieltäminen oli huoneiston huonoa hoitoa, vaikka todistustaakka asiasta kuului yhtiölle.

Huoneistoon pääsyn kieltäminen yhtiön vastuulla olevien korjausten tekemiseksi on tuomion kohdan 11 mukaan huoneiston huonoa hoitoa:

Asunto-osakeyhtiölain 81 §:stä ilmenevä osakkeenomistajan velvollisuus hoitaa huoneistoa hyvin koskee niitä rakennuksen rakenteita, joiden osalta kunnossapitovastuu on yhtiöllä. Tästä seuraa, että huoneistoon pääsyn kieltäminen sanotun vastuun toteamiseksi ja toteuttamiseksi on huoneiston huonoa hoitoa.

Viimeisen virkkeen päättely on virheellinen, koska asunto-osakeyhtiölain 81 § ei velvoita osakkeenomistajaa hoitamaan huoneistoa hyvin vaan ainoastaan rajoittaa sitä, kuinka huonosti huoneistoa saa hoitaa. Asia on selostettu Wikipedian artikkelissa Väärä dilemma. Hovioikeuden kohdan 11 osakkeenomistajalle asettama velvoite on ankarampi kuin lain asettama velvoite ja siksi pätemätön. Se, miksi huoneistoon pääsyn kieltäminen yhtiön korjausasialla olevilta edustajilta olisi huoneiston huonoa hoitoa, jäi näin oikeudenkäynnissä osoittamatta.

Kuinka uskottavaa on, että kaikki tuomion antaneet tuomarit olisivat aidosti uskoneet kohdassa 8 tulleen näytetyksi, että huoneistoon pääsyn kieltäminen yhtiön korjausasialla olevilta edustajilta olisi huoneiston huonoa hoitoa?

4 Sisäänpääsyn kieltämisestä aiheutuvan haitan osoittaminen

Haitan aiheutumisen osoittaminen kuului yksinomaan yhtiölle. Varoituksessa ja kirjelmässä oikeudelle yhtiö oli vedonnut sisäänpääsyasiassa vain taloudellisen vahingon aiheutumiseen. Tämän vuoksi tuomiossa haitta piti käsittää taloudellisena vahinkona.

Hovioikeus keksi kuitenkin itse perustelun haitan aiheutumiselle tuomion kohdassa 15:

15. Kuten edellä 3 kohdassa on todettu, huoneiston ottaminen yhtiön hallintaan sen huonon hoidon perusteella edellyttää haitan aiheutumista yhtiölle tai muille osakkeenomistajille. Lisäksi edellytyksenä on, että osakkeenomistajan rikkomuksella ei ole vain vähäinen merkitys. Ottaen huomioon, että N on menettelyllään estänyt yhtiön kunnossapitovastuun toteuttamisen, sanotut edellytykset ovat täyttyneet.

Tässä perustelujen kohdassa on käytetty kehäpäätelmää. Ensimmäinen virke ilmaisee todistettavan asian: osakkeenomistajan huono hoito (yhtiön kunnossapitovastuun toteuttamisen estäminen) on aiheuttanut haittaa. Kolmas virke ilmaisee todistuksen: yhtiön kunnossapitovastuun toteuttamisen estäminen aiheuttaa haittaa. Eli kaavan muodossa väite A on totta, koska väite A on totta.

Kehäpäätelmiä on kahdenlaisia, virheellisiä ja turhia. Kehäpäätelmä "1 = 0, koska 1 = 0" on virheellinen. Kehäpäätelmä "1 = 1, koska 1 = 1" on turha, koska väitteen "1 = 1" totuus ei ole kehäpäätelmän ansiota.

Kumpaan kategoriaan tuomion kohdan 15 kehäpäätelmä kuuluu? Tapauksen yksityiskohdista riippuen huoneistoon pääsyn kieltämisestä on joko aiheutunut taloudellista vahinkoa (haittaa) tai ei ole aiheutunut. Koska kohdan 15 kolmas virke väittää tarkalleen ottaen, että yhtiön kunnossapitovastuun toteuttamisen estäminen aiheuttaa aina haittaa, kohdan 15 kehäpäätelmä on virheellinen.

Samaa kehäpäätelmää on käytetty perustelemaan myös sitä, että yhtiön kunnossapitovastuun toteuttamisen estämisellä ei ole ollut vain vahäistä merkitystä - mikä tarkoittaa aika lailla samaa asiaa kuin, että yhtiön kunnossapitovastuun toteuttamisen estäminen aiheuttaa aina merkittävää taloudellista vahinkoa (muistaen yhtiön vedonneen vain taloudellisen vahingon aiheutumiseen huoneistoon pääsyn estämisen takia). Tämäkin on asia, joka on joskus totta, joskus taas ei. Yleisenä totuutena, niin kuin hovioikeuden tuomiossa väitetään, se ei pidä paikkaansa.

Hovioikeudella ei ollut muuta keinoa merkityksellisen haitan (taloudellisen vahingon) osoittamiseen kuin viitata yhtiön antamaan näyttöön taloudellisen vahingon syntymisestä. Kohdassa 15 haitan syntyminen jäi osoittamatta.

Kuinka uskottavaa on, että kaikki tuomion antaneet kolme hovioikeuden tuomaria olisivat uskoneet kohdassa 15 tulleen osoitetuksi ilman yhtiöltä saatua näyttöä, että huoneistoon pääsyn kieltäminen yhtiön korjausasialla olevilta edustajilta oli aiheuttanut yhtiölle tai muille osakkeenomistajille merkittävää taloudellista vahinkoa?

5 Huoneiston hallintaanottaminen vai poliisin virka-apu

Yleisen oikeusperiaatteen mukaan pakkokeinon käytöllä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä. Mahdollisista pakkokeinoista pitää valita lievin.

Yhtiön edustajalla on asunto-osakeyhtiölain 79 §:n perusteella oikeus päästä huoneistoon korjaustyötä varten. Jos pääsy kielletään, yhtiöllä on oikeus saada poliisilta virka-apua huoneistoon pääsemiseksi. Poliisin antama virka-apu on pakkokeinona huoneistoon pääsemiseksi lievempi kuin huoneiston hallintaanottaminen, koska se ei vie osakkeenomistajalta hänen omistusoikeuteensa kuuluvan huoneiston hallinnan, jolloin osakkeenomistaja ei voi käyttää huoneistoaan. Siksi yhtiön todistustaakkaan kuului osoittaa pätevä syy sille, miksi se ei käyttänyt tätä lievempää pakkokeinoa huoneistoon pääsemiseksi (kohdat 4 ja 5).

Hovioikeus ohitti yhtiön asiassa antaman näytön ja osoitti omin avuin tuomion kohdissa 4 ja 5, että yhtiöllä oli silti oikeus ottaa osakkaan huoneisto yhtiön hallintaan huoneistoon pääsemiseksi. Kohdassa 4 hovioikeus esitti asian kysymyksenasettelun:

4. N on vedonnut siihen, että jos yhtiön edustajilla on ollut oikeus päästä huoneistoon, näiden olisi tullut oikeutensa toteuttamiseksi hakea edellä 2 kohdassa selostetun säännöksen nojalla poliisilta virka-apua eikä ottaa hänen hallitsemaansa huoneistoa yhtiön hallintaan.

Kohta 4 pitää sisällään virheellisen ajatuksen, että yhtiö ei ollut pyytänyt poliisilta virka-apua ja saanut sitä.

Isännöitsijä A, joka ainoana yhtiön todistajana todisteli virka-apuasiassa, kuitenkin kertoi todistelussaan, että poliisi oli jo antanut yhtiölle myönteisen virka-apupäätöksen. Tämä myös oli oikeudenkäynnissä yhtiön kirjallisena todisteena. Yhtiö vain haki lisäksi toista, ankarampaa pakkokeinoa huoneistoon pääsemiseksi, koska poliisin virka-apu ei sille jostain syystä kelvannut:

A:n todistelu puhtaaksikirjoitettuna

Koska yhtiöllä oli tämä lievä pakkokeino käytössä, on hovioikeuden kysymyksenasettelu virheellinen. Oikea kysymyksenasettelu olisi ollut, oliko yhtiöllä huoneistoon pääsemiseksi oikeus ottaa osakkaan huoneisto yhtiön hallintaan, kun sillä oli jo käytössään poliisin virka-apu.

Lisäksi hovioikeus teki virheen virka-apuun vetoamisen suhteen. Osakas ei ollut vedonnut poliisin virka-avun käyttämiseen. A:n todistelussakaan osakas ei oikeudenkäynnissä esittänyt, että yhtiön olisi tullut hakea poliisin virka-apua, vaan että yhtiön olisi tullut käyttää hyväkseen poliisin jo lupaamaa virka-apua.

Sen sijaan yhtiö oli vedonnut siihen, että ennen huoneiston hallintaan ottamista yhtiö oli saanut poliisilta virka-apua. Se ei vain ollut yhtiön mielestä ollut riittävää. Toisin sanoen yhtiölle virka-apu ei vain ollut kelvannut, kuten jo isännöitsijä A:n todistelusta kävi selväksi.

Miten on selitettävä, että hovioikeuden tuomion kohdassa 4 esittämä kysymyksenasettelu ei vastaa hovioikeuden asiassa saamaa tietoa ja todistelua? Onko hovioikeuden tuomareilta on jäänyt jostain hyväksyttävästä syystä ymmärtämättä, että isännöitsijän suullisessa todistelussa käsiteltiin poliisin tekemää myönteistä virka-apupäätöstä ja syytä luvatun virka-avun käyttämättä jättämiselle? Vai oliko ymmärtämättömyys tahallista tai huolimattomuudesta aiheutunutta?

6 Poliisin virka-apua ei ole ensisijainen pakkokeino huoneistoon pääsemiseksi

Loppulauselmaan tullakseen hovioikeus perusteli tuomion kohdassa 5, miksi yhtiön ei tarvinnut edes hakea poliisin virka-apua:

5. Poliisilain 40 §:n 1 momentin mukaan poliisi voi antaa yksityiselle virka-apua, jos se on välttämätöntä tämän laillisiin oikeuksiin pääsemiseksi ja oikeuden loukkaus on ilmeinen. Yhtiön edustajilla täytyy kuitenkin olla pakkokeino yhtiön korjaustöitä varten tapahtuvan huoneistoon pääsyn laillisuuden vahvistamiseksi ja toteuttamiseksi myös siinä tapauksessa, että pääsyn kieltäminen ei ole ilmeinen oikeuden loukkaus. Tähän nähden on perusteltua tulkita edellä selostettua asunto-osakeyhtiölain 79 §:n säännöstä niin, ettei siinä tarkoitettu virka-apu ole ainut eikä ensisijainen pakkokeino huoneistoon pääsyn mahdollistamiseksi.

Perustelu löytyi ristiriidasta poliisilain 40 §:n ja asunto-osakeyhtiölain 79 §:n välillä. Hovioikeuden mielestä poliisi olisi voinut evätä yhtiöltä virka-avun, jos sellaista olisi haettu. Tällaista ongelmaa ei hovioikeuden mielestä huoneiston liittynyt hallintaanottoon, joten hovioikeuden käsityksen mukaan se oli vähintään tasavertainen pakkokeino poliisin virka-avun kanssa. Perustelut ovat epäuskottavat.

Ensinnäkään mitään ristiriitaa poliisilain 40 §:n ja asunto-osakeyhtiölain 79 §:n välillä ei ole olemassa. Poliisilain mukaan poliisi voi antaa virka-apua yksityiselle, jos se on välttämätöntä tämän laillisiin oikeuksiin pääsemiseksi ja oikeuden loukkaus on ilmeinen. Asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiön edustajilla on oikeus päästä huoneistoon, kun se on tarpeellista huoneiston hoitoa tai yhtiön suorittamaa korjaustyötä varten.

Toki poliisin (tai hallinto-oikeuden poliisin valitusinstanssina) pitää tarkistaa, että "oikeuden loukkaus on ilmeinen". Asunto-osakeyhtiölain 79 § tapauksessa se tarkoittaa sen tarkistamista, että pääsy huoneistoon on tarpeellista huoneiston hoitoa tai yhtiön suorittamaa korjaustyötä varten. Poliisi on tietoinen asiasta. Usein poliisi antaessaan virka-apupäätöksensä kirjallisena myöntääkin virka-avun vain huoneiston hoitoa/korjaustyötä varten kuten yhtiön saamassa virka-apupäätöksessä.

Mutta käräjäoikeuden (tai sen valitusinstanssin hovioikeuden) pitää yhtä lailla tarkistaa syy huoneistoon tulemiselle, jos huoneistoon pääsyn kieltämistä käsitellään oikeudessa huoneiston haltuunottomenettelyasiana. Joten päinvastoin kuin tuomion kohdassa 5 väitetään, huoneiston ottaminen yhtiön hallintaan ja poliisin virka-apu ovat tässä suhteessa samanlaisia pakkokeinoja.

Hovioikeuden pakkokeinojen vertailu on lisäksi yksipuolinen. Kun eri pakkokeinoja verrataan keskenään, tärkein yleisin ja vertailukriteeri on periaate, jonka mukaan mahdollisista pakkokeinoista pitää valita lievin. Tämä lievimmän mahdollisen pakkokeinon periaate on kokonaan unohdettu hovioikeuden tuomiosta. Jos periaatetta sovelletaan tähän tapaukseen, huoneistoon pääsemiseksi tulisi ensin pyytää poliisilta virka-apua. Vasta siinä tapauksessa, että poliisi epäisi virka-avun antamisen, tulisivat muut pakkokeinot kyseeseen. Yhtiö voisi vaatia oikeudessa pääsyä korjaustarkoituksessa osakkaan huoneistoon. Viimeinen vaihtoehto olisi huoneiston ottaminen yhtiön hallintaan.

Kuten todettu, poliisilain ja asunto-osakeyhtiölain välillä ei ole sellaista ristiriitaa kuin tuomion kohdassa 5 väitetään. Mutta jos olisi, on kohdan 5 perusteluissa silti jotain outoa.

Poliisin virka-avusta säädetään yleisesti poliisilaissa. Virka-avusta puhuttaessa poliisilakia kutsutaan yleislaiksi. Kun asunto-osakeyhtiölaissa viitataan poliisin virka-apuun, niin kyseinen laki on poliisin virka-avun kannalta erityislaki. Vanha hokema, jonka vähän eri sanoin kaikki oikeustieteen opiskelijat oppivat, kuuluu: "Erityislaki ja sen säännös syrjäyttävät yleislain ja sen säännöksen". Eli tässä tapauksessa asunto-osakeyhtiölain oikeutta poliisin virka-avun saamiseen koskeva säännös syrjäyttää poliisilain oikeudenloukkauksen ilmeisyyttä koskevan säännöksen, jos säännökset vaikuttavat olevan ristiriidassa. Poliisi voi antaa virka-apua yhtiölle juuri niin kuin asunto-osakeyhtiölain 79 §:ssä säädetään. Kyseinen periaate ei ole ehdoton. Mutta on kovin outoa, kun kolme ammattituomaria ratkaisee suoralta kädeltä erityislain ja yleislain suhteen toisin päin, kuten tuomion kohdassa 5 on tehty.

Olennainen kysymys tuomion kohdan 5 osalta kuuluu, ovatko hovioikeuden kohdassa 5 esittämät esteet poliisin virka-avun käyttämiselle tekaistuja vai eivät?

Mikä on lukijan arvio tahallisuudesta?

Hovioikeuden tuomion perusteluissa on kaikkiaan yhdeksän numeroitua kohtaa, jotka ovat vaatineet oikeudelta kannanottoa annetun kirjallisen ja suullisen todistelun pohjalta. Näistä yhdeksästä vain kolmessa (kohdat 10, 13 ja 17) ei ole osoitettavissa virheitä. Niissä oikeus on harkintavaltansa puitteissa toiminut hyväksyttävällä tavalla. Muissa kuudessa perustelujen kohdassa (kohdat 4, 5, 8, 11, 14 ja 15) oikeus on tehnyt suuren määrän virheitä. Virheet ovat sopineet erinomaisesti perustelujen osasiksi huoneiston haltuunottamista merkitsevään tuomiolauselmaan. Joten olennainen kysymys kuuluu, ovatko nämä toista osapuolta suosivat virheet tahallisia, johtuneet laiminlyönneistä, vai ovatko ne voineet johtua jostakin hyväksyttävästä syystä?

Yhteinen piirre edellä mainituille kohdille on, että niissä hovioikeus on antanut yhtiön puolesta näytön yhtiön todistustaakkaan kuuluvissa asioissa. Voiko tämä selittyä muuten kuin tahallisuudella? Jos väärä tuomio on annettu tahallisesti, voi kyse olla törkeästä virkarikoksesta.

Mikä on lukijan lautamiesratkaisu asiassa? Onko hovioikeuden väärä tuomio syntynyt tahallisesti, huolimattomuudesta vai jostain hyväksyttävästä syystä?

Vastaukset lukijaa kiinnostaviin kysymyksiin ovat tervetulleita sähköpostiosoitteeseen:

'kafkatuomiot' + 'ät' + 'protonmail.com'

Tuomareiden virkarikokset tilastoissa

Kun väärästä valasta joutuu harvoin syytteeseen, niin tuomareiden saamat virkarikossyytteet, kuten virkarikossyytteet ylipäätään, ovat emeritusprofessori Jyrki Virolaisen kirjoituksen mukaan vielä kertaluokkaa harvinaisempia. Tuomarien saamien virkarikossyytteiden määrä vuosittain on alle yhden kappaleen. Tahallisesta väärästä tuomiosta saa virkarikossyytteen vuosittain melko tarkkaan nolla tuomaria. Luvut pitää suhteuttaa vuosittain annettujen tuomioiden määrään, joka oli vuonna 2018 yksin käräjäoikeuksissa noin 58.000 kpl (laajat riita-asiat ja rikosasiat, joista on annettu asiaratkaisu). Ajatus, että tällaisessa vuotuisessa määrässä tuomioita tuomarit syyllistyisivät tuottamuksellisesti väärän tuomion antamiseen keskimäärin alle yhden kerran ja tahallisesti eivät koskaan, ei yksinkertaisesti ole uskottava.

Kenestäkään ei tule parempaa ihmistä sen vuoksi, että ottaa vastaan tuomarin viran. On mahdoton ajatus, että tuomarikunta olisi luonteeltaan muuhun väestöön nähden ylivertaista, niin etteivät sen jäsenet syyllistyisi työssään rikoksiin.

Hallintaanottoa käsittelevässä oikeudenkäynnissä puheenjohtajana ollut hovioikeudenneuvos sai taannoin julkisuutta pahoinpitelytuomion vuoksi. Kahden naisen pahoinpitely oli tapahtunut ravintolassa mm. puremalla. Oikeuden puheenjohtajana sama mies kirjoitti tuomion hallintaanottojutussa. Aiempi tuomio ei osoita eikä edes viittaa siihen, että kyseinen hovioikeudenneuvos olisi tahallisesti kirjoittanut väärän tuomion. Mutta aiempi tuomio on muistutus siitä, että ei pitäisi kategorisesti kieltää sitä mahdollisuutta, että tuomarikin voi syyllistyä rikokseen.

Hallintaanottojutussa motiivi mahdolliselle tahalliselle väärälle tuomiolle olisi voinut olla työtoverin auttaminen. Yhtiön todistajana ollut osakkeenomistaja oli tuomareiden työtoveri Turun hovioikeudessa. Hovioikeuden tuomiolla oli huomattava taloudellinen merkitys tuomion oikeusvoiman johdosta. Hovioikeuden tuomio olisi asetettava sellaisenaan myöhemmässä, korjauksen myöhästymiskorvauksia koskevassa oikeudenkäynnissä tuomion perustaksi. Koska hovioikeuden hallintaanottoasiaa koskevan tuomion mukaan on selvää, että osakas on estänyt yhtiötä tekemästä korjaustyötä, olisi tässä myöhemmässä oikeudenkäynnissä korjauksen viivästyminen katsottava osakkaan itsensä aiheuttamaksi viimeistäänkin vuoden 2008 alusta lähtien korjauksen valmistumiseen saakka huhtikuussa 2011.

Miksi tuomarit saavat vain ani harvoin virkarikossyytteen? Syitä on useita. Ensinnäkin kantelun tekeminen tuomareiden virkarikoksia käsittelevälle oikeuskanslerille on tehty vaikeaksi. Muutama vuosi sitten tehdyn lakimuutoksen mukaan kantelu on tehtävä kahden vuoden sisällä kantelun kohteen olevasta tapahtumasta, vaikka virkarikoksen vanhenemisaika on viisi tai kymmenen vuotta. Kanteluajan lyhentämiseen on ryhdytty lähinnä oikeuskanslerin viraston työtaakan vähentämiseksi.

Toiseksi vain harva asianajaja on valmis vaarantamaan elinkeinoaan tekemällä tuomarista kantelun oikeudenkäynnistä, jossa asianajajan asiakas on tullut kaltoin kohdelluksi. Kantelu ei kuitenkaan johtaisi mihinkään. Jos asianajajan käsityksen mukaan tuomari on toiminut jutussa epärehellisesti, asianajaja todennäköisesti vaikenee asiasta. Tämä ja kantelun tekemiselle annettu lyhyt määräaika johtavat tavallisesti siihen, että kantelu jää tekemättä.

Kolmanneksi oikeuskansleri on virkamieskunnan puolustaja samalla tavalla kuin korkein oikeus on oikeuslaitoksen puolustaja. Rima jo pelkän huomautuksen antamiselle on korkealla.

Tahallisesti väärän tuomion uhrin kannalta tilanne on katastrofaalinen. Oikeuden saamisen ehtona on onnettomasti tuomarin virkarikostuomio. Ja se jää antamatta.